sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Juusolle PM-kisoista hopeaa!

Sipoossa järjestetyissä Pohjoismaiden mestaruusotteluissa kilpailivat nuoret 17-vuotiaista 22-vuotiaisiin. Juuso oli vuotta vanhempien joukossa 19-vuotiaiden miesten kymmenottelussa. Viime vuoden pronssi kirkastui hopeaksi. Juuso otteli uuden ennätyksensä 7154 ja voitti selvällä erolla viime vuoden mestarin, Ruotsin Filip Hjorthin, joka otteli 6746 pistettä ollen kisan kolmas. Voiton vei Norjan Martin Roe 7386 pisteellä.

Juuso teki tasaisen hyvän sarjan. Ennätyksiä ei tullut missään lajissa, mutta heikkoja lajejakaan ei ollut. Tulos 7154 pistettä, ylittää neljällä pisteellä Suomen Urheiluliiton kisarajan nuorten EM-kisoihin, joten Juuson paikka EM-joukkueessa alkaa olemaan varma. Aikaisemmin Juusolla oli jo tehtynä kisajärjestäjien asettama raja kilpailuihin.

Lajivoitto Juusolle irtosi 110 metrin aidoista (15.10) ja 400 metrin juoksusta ajalla 50,75. Hyvänä juoksijana tunnettu, kilpailun ulkopuolella otellut Ison-Britannian Liam Ramsay oli ainoastaan näissä lajeissa nopeampi. (14,77 ja 49,49). Juuson sarjan tasaisuudesta kertoo se, että hän oli jokaisessa lajissa viiden parhaimman joukossa. Ottelussa oli mukana kolme suomalaista, kolme ruotsalaista, Norjan Roe ja Islannin Ingi Runar Kristinsson.

Juuson ottelusarja: 100m - 11,45
                             Pituus - 653
                             Kuula - 13,55
                             Korkeus - 179
                             400m - 50,75
                             110m aidat - 15,10
                             Kiekko - 41,86
                             Seiväs - 435
                             Keihäs - 58,14
                             1500m - 4.49,44

Suomen muut edustajat 19-vuotiaiden poikien sarjassa olivat Tuomas Ranta ja Sami Jaatinen. He olivat neljäs ja viides, joten Suomen kokonaispanos tämän ikäluokan pojissa oli erinomainen.

Seuraavan kerran Juuso kilpailee jo keskiviikkona Jyväskylässä. Siellä ohjelmassa on 100m ja pituus. Lauri juoksee samoissa kilpailuissa 400 metriä. Viime viikolla Lauri juoksi Tampereen Ratinassa uuden ennätyksen 400 metrillä, 51,34. Jyväskylän 400 metrin kisa tulee olemaan kovatasoinen, joten ennätyksen parantamiseen on jälleen hyvät mahdollisuudet.

Kuvia ja videoita Juuson ottelusta on tulossa sivuille lähipäivinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti