Viikonloppuna Mustasaaressa kilpailtiin moniotteluiden Suomenmestaruuksista. Juuso lähti suosikkina ja tilastoykkösenä M19 sarjan 7-otteluun. Kilpailu starttasi hyvin kun ensimmäisen päivän jokaisessa lajissa syntyi uudet halliennätykset. Kun vielä Juuson kovin haastaja Ähtärin Urheilijoiden Aleksi Tuononen jäi kuulantyönnössä ilman tulosta, pääsi Juuso lähtemään toiseen päivään selvältä kärkipaikalta.
Toinen päivä jatkoi myös tasaisen hyvää ottelusarjaa, seipäässä syntyi vielä halliennätyskin. Näin Juuso voitti oman ikäluokkansa mestaruuden selkeällä 562 pisteen erolla. Lajivoitot irtosi kuulasta ja korkeudesta. Toiseksi otteli Laitilan Jyskeen Teemu Hyytiä ja kolmanneksi Lieksan Urheilijoiden Sami Jaatinen. Suomenmestaruus oli Juuson ensimmäinen hallikisoista ja se tuli kovalla ennätystuloksella 5223.
Lauri ennätyksellään neljänneksi
M22 sarjan seitsenottelussa mukana ollut Lauri aloitti kilpailun vahvasti ottamalla lajivoiton 60 metriltä ennätysajalla 7,38. Myös pituudessa ja kuulassa tulleet halliennätykset pitivät Laurin vielä kärkikolmikossa. Korkeushyppy ei kuitenkaan mennyt parhaalla mahdollisella tavalla, kipeytyneen akillesjänteen haitatessa hyppäämistä. Kaikesta huolimatta Lauri oli ensimmäisen päivän jälkeen jo yli 100 pistettä edellä ennätyssarjaansa.
Toisena päivänä pika-aidat kulkivat halliennätykseen ja päätösmatkalla, 1000 metrillä, Lauri nappasi lajivoiton ennätysajalla. Loppupisteet 4162 riittivät kesän otteluiden tavoin neljänteen sijaan. Pronssimitali jäi Laurilla 172 pisteen päähän. 22-vuotiaiden ottelun voitti Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Tuure Hollo, toinen oli IF Femmanin Victor Högholm ja kolmas Turun Urheiluliiton Niklas Eriksson.
Juuson ottelusarja:
60m - 7,33
Pituus - 662
Kuula - 14,07
Korkeus - 187
60 aidat - 8,40
Seiväs - 440
1000m - 2,56,97
Laurin ottelusarja:
60m - 7,38
Pituus - 617
Kuula - 10,37
Korkeus - 153
60 aidat - 9,31
Seiväs - 310
1000m - 2,46,06
Videoista löytyy koko Juuson ottelusarja sekä joitakin Laurin suorituksia! Tässä linkki muutamaan videoon:
Juuson erävoitto aidoista
Juuson korkeusennätys
Laurin lajivoitto 60 metriltä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti