Juuso

Kuva: Anssi Mäkinen, www.anselmus.net
Juuso Antero Hassi
Synt. 4.4.1993
Pituus: 186cm
Paino: 78kg
Laji: 10-ottelu

Juuso aloitti yleisurheilun 4-vuoden iässä Oriveden Ponnistuksen Sisulisäkilpailuissa. Kun ikää tuli vähän enemmän, Juuso osallistui myös Ponnistuksen urheilukouluihin ja pelasi jalkapalloa Oriveden Tuiskussa. Juusolle tuli menestystä jo alle 15-vuotiaiden sarjoissa. Piirin Sisulisähuipentumasta tuli lähes joka vuosi mitali kaikista lajeista joihin hän osallistui ja yhtenä vuonna jopa 4 kultaa. Lajivalikoima oli monipuolinen, parhaita lajeja olivat silti kaikki heittolajit.

Kansallisella tasollakin tuli menestystä jo nuorena. 2003 vuonna Juuso voitti ikäluokkansa Jalasjärven kiekkokarnevaaleilla ja vuotta myöhemmin Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Varsinkin Pihtiputaan voitto oli kova suoritus, sillä kisassa mukana oli kaikki Suomen huiput omasta ikäluokasta ja lisäksi muutamia ulkomaalaisia kilpailijoita. Myös jalkapallossa meni hyvin kun Oriveden Tuiskun nuoret pojat etenivät Helsinki Cupissa 8. parhaan joukkoon. Lajiksi valikoitui kuitenkin yleisurheilu melko aikaisin, vaikka Juuso kokeili mm. jääkiekkoa ja lentopalloakin.

Ensimmäistä kertaa SM-kisoihin Juuso osallistui 14-vuotiaana, jolloin hän otti yllätyspronssia kolmiloikasta tuloksella 12.14. Lisäksi hän oli 5-ottelussa viides, keihäänheitossa kuudes. 5-ottelu ei sopinut Juusolle parhaiten, sillä parhaat heittolajit eivät kuulunut ohjelmaan. Silti viides sija SM-kilpailuista kertoi jo silloin Juuson monipuolisuudesta.

2008 vuonna Juuso kehittyi paljon ja varsinkin juoksut paranivat huomattavasti viime vuodesta. Esimerkiksi 100 metrin ennätyksestä lähti pois puoli sekuntia. Yksittäisten lajien SM-kisat eivät menneet kuitenkaan aivan odotusten mukaan, vaikka Juuso tasaisen hyviä suorituksia tekikin. Seipäässä hän oli 8. ja kolmiloikassa 5. Moniotteluiden SM-kisat paikkasivat kuitenkin loistavasti. Kokkolan kisoissa Juuso otteli pisteet 3319 5-ottelussa ja voitti tiukan kisan jälkeen Suomenmestaruuden! Myöhemmin syksyllä Juuso oli Tampereen Pyrinnön joukkueen vahvistuksena nuorten seurajoukkueiden Euroopanmestaruuskisoissa (ECCC) Belgian Nivellesissä. Siellä Juuso hyppäsi korkeutta, heitti keihästä ja oli mukana 4x400m viestijoukkueessa.

Vuotta myöhemmin kymmenottelu tuli lajiohjelmaan kun Juuso siirtyi 17-vuotiaiden sarjaan. Vuotta vanhemmat pojat olivat kuitenkin hieman edellä, eikä viime vuoden kaltaista menestystä ollut heti odotettavissa ensimmäisenä vuonna. Juoksut kehittyivät Juusolla edelleen hurjaa vauhtia, 100m meni ensimmäistä kertaa alle 12 sekunnin ja 300m aika parani yli 2 sekuntia. Alkukesästä Juuso oli ulkopuolisena ottelemassa Viron mestaruuskisoissa, Rakveressa. Kovatasoisissa kisoissa, vuotta vanhempien sarjassa, Juuso sijoittui neljänneksi pistein 6369. Seinäjoen SM-kilpailuissa Juuso hyppäsi ensimmäisen kerran seivästä 4.00 metriä ja oli tuloksella viides. Lisäksi Juuso juoksi 300m aidat ja oli kolmiloikassa viides. Kymmenottelun SM:ssä Juuso otteli reilusti yli ennätyksensä ja jäi harmittavasti neljänneksi. Pisteet olivat 6566. Syksyllä nuorten seurajoukkueiden Euroopanmestaruuskisoissa Belgian Heusden-Zolderissa Juuso oli seipäässä kolmas.

2010 vuonna Juuso oli halli-SM moniotteluiden 7-ottelussa toinen 17-vuotiaiden sarjassa. Kesällä heti ensimmäisessä ottelussa aikuisten välineillä rikkoutui miesten A-luokka ja tämä tiesi sitä, että Juuso ottelisi Kalevan kisoissa Kajaanissa myöhemmin kesällä. Lisäksi ohjelmaan tuli alle 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut, kun Juuso valittiin edustamaan Suomea Tanskan Randersissa järjestettäviin kisoihin. Randersissa Juuso otteli ennätyksensä vaikeissa olosuhteissa ja sijoittui kolmanneksi. Ensimmäisen päivän jälkeen Juuso johti ottelua ja oli vielä ennen viimeistä lajia, 1000m juoksua, toisella sijalla. Uudet ennätyspisteet olivat 6879 ja sillä oltiin myös Suomentilaston kärjessä 17-vuotiaissa. Kalevan kisat Kajaanissa olivat Juusolta hyvät ja siellä hän sijoittui 12. Kovin ennätysparannus tuli 400m kun Juuso paransi ennätystään yli 1,5 sekuntia ja voitti oman eränsä. Juuso oli kisojen nuorin kymmenottelija.

Omiin SM-kisoihin Juuso lähti pienenä ennakkosuosikkina, sillä hän oli tilastokärkenä. Huittisten SM-kisoissa ennätys kuitenkin parani taas hurjasti eikä muille jäänyt mahdollisuuksia. Ylivoimaisen Suomenmestaruuden Juuso otteli pistein 7051. Tuloksesta tuli myös uusi Hämeen piirinennätys. Myöhemmin syksyllä Juuso otti vielä Koululiikuntaliiton SM-hopeeta Lohjalla järjestetyistä kisoista. Lajina oli 110m aitajuoksu. Syksyllä Juuso oli vielä Pyrinnön joukkueen mukana Rietissa Italiassa. Siellä Juuso hyppäsi oman ennätyksensä seipäässä (430) ja voitti pronssia. Lisäksi Rietissa Juuso oli keihään neljäs. Kauden jälkeen Juuso valittiin nuorten EM-ryhmään, joka tähtää 2011 Tallinnassa järjestettäviin nuorten Euroopanmestaruuskisoihin.

Talven halli SM-kilpailut jäivät Juusolta väliin sairastumisen takia, mutta otteluihin hän ehti kuntoutumaan. Hyvä ottelusarja palkittiin SM-hopealla, Teuvan Rivakan Juuso Koivuniemen viedessä kultaa. Kesän ensimmäisissä kilpailuissa Juuso väläytteli jo parantunutta nopeuskuntoaan: Ensimmäisissä otteluissa Uudessakaupungissa 100 metriä kulki hurjaan aikaan 11,25 ja 400 metriä 50,35. Uudenkaupungin ottelussa Juuso teki jo Tallinnan EM-kisoihin oikeuttavan rajan, ja samalla hänet valittiin edustamaan Suomea nuorten Pohjoismaiden mestaruusotteluihin.

Pohjoismaiden mestaruuksista kilpailtiin kotimaassa, Sipoossa. Juuso lähti otteluun tilastojen toiselta sijalta. Tilastokärki, Norjan Martin Roe, piti pintansa ja vei mestaruuden kovilla pisteillä. Juuso sijoittui toiseksi ennätyspistein 7154. Tämä myös varmisti lopulta Juuson osallistumisen EM-kisoihin. Tallinnan EM-kisoihin Juuso lähti kilpailemaan vuotta vanhempien poikien mukana. Ensimmäisten lajien sujuessa hyvin, Juuson sijoitus pyöri 15. kohdilla. Päivän päätöslajissa, 400 metrillä, Juuso otti upean erävoiton ja juoksi ensimmäistä kertaa alle 50 sekunnin aikaan 49,60. Tällä ajalla hän oli myös koko EM-kisojen 3. nopein kymmenottelija kyseisellä matkalla kaikki erät huomioiden.

Toisen päivän aikana Juuso teki tasaisesti nousua kohti pistesijoja. Ennätyksiä tuli kiekonheitossa ja seiväshypyssä. Päätöslajiin 1500 metrille Juuso lähti kamppailemaan 8. sijasta muutaman muun ottelijan kanssa. Lopulta sijoitus oli 9. kun Viron Karl-Robert Saluri vei 8. sijan hienolla 1500 metrin juoksullaan. Juuson pisteet olivat 7400 eli ennätys parani lähes 250 pistettä! Juuso oli Salurin jälkeen toiseksi paras ottelija -93 syntyneistä pojista.

Seuraavana vuorossa oli Kalevan Kisat Turussa, joihin Juuso lähti viime kaudella miesten välineillä tehdyllä tuloksella 6278p. Jo avauslajista lähtien ennätysvauhti oli kuitenkin hurja. Juuso oli lähes lajissa kuin lajissa kärkiottelijoiden joukossa, lisäksi 400 metriltä tuli selkeä lajivoitto. Toisen päivän alkaessa myös hyvin, Juuso oli tiukasti mukana taistelussa jopa hopeamitalista. Kilpakavereiden venymiset viimeisissä lajeissa teki tehtävästä kuitenkin mahdottoman, vaikka Juuso itsekin otteli kokoajan ennätystasollaan. Lopulta sijoitus oli neljäs ja pisteet 7085, siis yli 800 pisteen parannus viime kauteen verrattuna!

Kauden lopulla oli vielä omat SM-kilpailut Valkeakoskella. Siellä Juuso yllätti 400 metrillä ottaen pronssia ennätysajalla 49,33. Lisäksi 400m aidoista tuli pronssia, myöskin ennätysajalla 54,83. 110m aidat kulki myös ennätysaikaan (14,65) ja tuloksena sieltä neljäs sija. Hyvät esitykset SM-kilpailuissa varmisti Juusolle paikan nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin lähtevään joukkueeseen. Juuso valittiin 4x400m Suomen viestijoukkueeseen ja varamieheksi 400/400m aitoihin. PM-kilpailut järjestettiin Tanskassa, Kööpenhaminassa. Juuso nousi lopulta varamiehestä Suomen toiseksi edustajaksi 400 metrillä, ottaen lopulta 5. sijan kilpailussa. 4x400 metrin viestissä Juuso, Oskari Mörö, Jani Koskela ja Eetu Viitala toivat Suomen toisena maaliin.

Kauden päätti vielä ECCC kilpailut Pyrinnön joukkueen mukana Bosnian Tuzlassa. Siellä Juuso juoksi molemmat aidat, sekä 400m viestin. Pika-aidoista irtosi voitto ja pitkistä aidoistakin hopeaa. Pika-aitojen aika oli 14,77 pieneen myötätuuleen.