sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Juuso huippuotteluun Tallinnassa!

Ensimmäisen päivän jäljiltä 61 pistettä ennätyssarjaansa edellä ollut Juuso aloitti toisenkin päivän väkevästi. Pika-aidat kulki uuteen ennätysaikaan 8,44. Viime vuodelta peräisin ollut ennätys parani neljä sadasosaa ja tämän kauden paras aika jopa 0,2 sekuntia. Myös mainittava seikka oli se, että Juuso otti pika-aidoissa maailmanmestari Trey Hardeen päänahan hänen kolhiessa aitoihin.

Seiväshyppy oli Juusolta jäänyt harjoituksissa vähälle ennen Tallinnan kisoja, joten se oli suuri kysymysmerkki. Tulos oli kuitenkin hyvä 4.34 ja saldona myös kunnon yrityksiä ennätyskorkeudesta 4.44. Ottelun päättävään 1000 metrin juoksuun Juusolta vaadittiin ennätystä, jotta 5400 pisteen raja rikkoontuisi. Juoksun alku oli vauhdikas ja Juuso jäi hieman pussiin sisäradalle. Myöhemmin nousua tehnyt Juuso joutui kiertämään monta kaarretta ulompia ratoja ohitellessa toisia kilpailijoita. Tämä hieman rokotti loppuaikaa ja Juuso tuli maaliin ajassa 2.52,78.

Kokonaispisteiksi tuli lopulta uudet ennätyspisteet 5375. Kaksi viikkoa vanha ennätys parantui kerralla siis 95 pistettä! Tulos on myös selkeä Suomen tilaston kärkitulos seitsenottelussa. Tallinnan ottelun voitti Brasilian Carlos Chinin keräten 5951 pistettä. Tulos jää vain reilun sata pistettä Ukrainen Oleksiy Kasyanovin maailman kärkituloksesta. Toiseksi ottelussa tuli Itävallan Dominik Distelberger ja kolmanneksi Venäjän Artem Lukyanenko. Tasaisessa kilpailussa Juuso sijoittui 11. jääden yhdeksännestä sijasta vain 19 pistettä. Seuraavan kerran Juuso kilpailee viikon päästä Helsingissä alle 23-vuotiaiden SM-kilpailuissa.

Uutinen ottelustahttp://www.yleisurheilu.fi/uutiset/uutispalvelu/sul-tiedotteet/hassi-ja-kurppa-ottelivat-kauden-k%C3%A4rkitulokset


Juuson 6,93 kantanut hyppy. Kuva/Photo: Marko Mumm

Ottelijat palkintojenjaossa. Kuva/Photo: Marko Mumm


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti