perjantai 7. helmikuuta 2014

Juuso aloitti vahvasti Tallinnassa

Kansainvälinen moniottelukilpailu Viron Tallinnassa starttasi tänään miesten seitsenottelulla. Mukana on todella kovia nimiä, muun muassa kaksinkertainen maailmanmestari ja Lontoon olympialaisissa hopeaa napannut USA:n Trey Hardee, Moskovan MM-kilpailuiden kuudes Brasilian Carlos Chinin ja vuoden 2011 alle 23-vuotiaiden Euroopan mestari Belgian Thomas van der Plaetsen. Suomalaisista kilpailussa on mukana Juuson lisäksi Sami Itani ja Otto Ylöstalo, sekä naisten puolella Miia Kurppa.

Ottelun alku oli erikoinen, sillä miehet pääsivät matkaan 60 metrillä vasta kolmannella yrittämällä. Juuso juoksi oman eränsä voittoon hyvällä ajalla 7,14. Kovinta vauhtia piti kuuman erän ennakkosuosikki Trey Hardee ajalla 6,81. Pituushypyssä pisimmästä loikasta vastasi yksi kolmesta brasilialaisesta Felipe Dos Santos 7,44 kantaneella hypyllään. Juuso teki tasaisen sarjan, jossa ensimmäisen kierroksen 6,93 jäi parhaaksi.

Kuulantyönnössä monet tuskailivat todella liukkaan ringin kanssa ja esimerkiksi Hardee työnsi kaikki yrityksensä paikaltaan. Tälläkin tekniikalla irtosi lajivoitto tuloksella 15,39. Juusoa ei liukas rinki haitannut ja hän räjäytti toisella työnnöllään melkoisen kaaren. Tulos 13,78 on Juuson halliennätys 1,3 metrillä! Myös Tampereen nuorten EM-kisoissa syntynyt ulkorataennätys kalpenee tälle työnnölle. Samalla Juuso kiri 70 pisteen karkumatkalle ennätyssarjaansa nähden.

Korkeuskilpailu alkoi takkuillen ja Juuso oli tiukan paikan edessä korkeudessa 1.86. Tämä ylittyi kuitenkin viimeisellä yrityksellä ja taistelu omaa ennätyssarjaa vastaan jatkui myötätuulessa. Lopulta tulokseksi jäi kelpo korkeus 1.89 ja ennätyskorkeudesta 1.92 oli kohtuullisia yrityksiä. Yön mittaiselle tauolle Juuso lähtee 61 pistettä ennätyssarjaansa edeltä, aamupäivällä klo 12.00 starttaa ottelun toinen päivä 60 metrin aidoilla. Kokonaistuloksissa kärjessä on Felipe Dos Santos 3390 pisteellä, toisena hyvän päivän otellut Viron Kaarel Joeväli pistein 3371 ja kolmantena Hardee kymmenen pistettä Joeväliä perässä. Juuso on kovassa seurassa hienosti jaetulla 11. sijalla Itävallan Dominik Siedlaczekin kanssa pistein 3050. Muut suomalaiset Sami Itani ja Otto Ylöstalo ovat kilpailun 16. ja 17. sijalla neljän lajin jälkeen.

Ottelusta näkee huomennakin klo 12 alkaen livelähetystä netistä sivulta: http://sport.delfi.ee/news/kergejoustik/eesti/otseulekanne-hardee-joevali-ja-raja-jaid-avaalal-rekordigraafikule-veidi-alla.d?id=67751731

Tulokset ensimmäisestä päivästä: http://www.ekjl.ee/content/editor/files/AAtulemused/Mpunktid3en.pdf

1 kommentti: