keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Treenikauden alkua ja palkitsemisia

Harjoituskautta on kulunut jo kohta kaksi kuukautta ja pääosin positiivisissa tunnelmissa. Molemmat pojat ovat päässeet treenaamaan hyvissä olosuhteissa, nyt kun Juusokin muutti Jyväskylään opiskelemaan matematiikkaa. Kaikki harjoituspaikat ovat lähekkäin ja ruokailut onnistuvat heti treenien jälkeen yliopistolla edulliseen hintaan.

Molemmilla on ollut menossa nyt voimakausi ja maksimivoimaa on hankittu lisää. Treenien perusteella voimatasot onkin nousseet molemmilla jo melkoisesti syksyn aikana. Juoksuharjoittelussa pääpaino on ollut helpossa juoksemisessa, tekniikassa ja kestävyyspohjan parantamisessa.  Myös lajitekniikoita on päästy tekemään enemmän kuin ennen, Laurin aitatekniikka on parantunut paljon ja Juuso on päässyt hyppimään seivästäkin nyt Jyväskylään muuton jälkeen, kun siihen ei Orivedellä oikein ollut mahdollisuuksia.

Juuso on ehtinyt leireilemään syksyn aikana jo melko paljon. Hän oli nuorten ottelumaajoukkueen mukana Viron Orissaaressa treenaamassa viikon nuorten virolaisten ottelijalupausten kanssa. Leirillä valmentamassa oli muun muassa kymmenottelun olympiavoittaja Erki Nool. Lisäksi Viron leirillä pääosassa oli heittotekniikoiden harjoittelu ja niitä opastamassa oli monien muiden lajispesialistien joukossa esimerkiksi kiekonheiton olympiavoittaja ja maailmanmestari Gerd Kanter.

Tämän leirin lisäksi Juusolla on ollut jo yksi maajoukkueleiri kotimaassa ja huomisesta eteenpäin luvassa on myös lajileiri Kuortaneen urheiluopistolla. Leirillä on luvassa paljon testejä, joten viikonlopun aikana nähdään, missä ominaisuuksien puolesta mennään viime vuoteen verrattuna. Leirin kulusta on luvassa raporttia ensi viikolla täällä sivuilla...

Lauri on syksyn ajan tehnyt paljon töitä molemmin jaloin aitomisen kanssa. Tavoitteena on ensi kaudeksi ottaa yksi askel pois aitavälistä ja tämä vaatii myös toisinpäin aitomisen sujuvaa osaamista. Treenit ovat menneet hyvin ja tekniikka on parantunut jo paljon. Vielä on aikaa saada aitatekniikka kuntoon kesää ajatellen, sillä hallissa aitoja tulee tuskin juostua jotain yksittäistä kisaa enempää. Ominaisuudet ovat Laurilla kehittyneet aivan laidasta laitaan viime vuoteen verrattuna. Lauri on juossut jo syksyn aikana selkeän ennätyksensä kestävyystestinä pidetyn 3x1000 metrin juoksun testissä, lisäksi nopeus- ja voimatestit ovat kulkeneet aivan ennätysten pintaan jo näin aikaisin syksyllä pienessä harjoitusjumissakin. Pientä takapakkia on aiheuttanut nyt viime viikolla tullut polvijänteen pieni repeämä, mutta kuntoutus on jo käynnissä ja paluu radoille odottaa jo toivottavasti tulevilla viikoilla.

Tällä viikolla molemmat pojat ovat saaneet tunnustusta palkitsemisten muodossa hyvin menneestä viime kaudesta. Juuso valittiin Hämeen Seudun Yleisurheilun palkitsemistilaisuudessa vuoden urheilijana 22-vuotiaiden sarjassa. Isä ja valmentaja Jaakko palkittiin HämSY:n vuoden valmentajana. Myös seura muisti koko kolmikkoa kun Juuso sai Oriveden Ponnistuksen yleisurheilujaostolta vuoden urheilijan palkinnon ja Lauri vuoden yllättäjä -palkinnon. Juuson palkinnon tärkeimmät perusteet olivat nuorten Suomen mestaruus hallista, Kalevan kisojen toinen sija, Pohjoismaiden mestaruus ja EM-edustus. Laurin Kalevan kisojen viides sija tilastojen 10. sijalta riitti vuoden yllätykseksi. Muita perusteita olivat muun muassa 800 ja 400 metrillä tulleet kovat ennätysparannukset. Jaakko valittiin myös Ponnistuksen vuoden valmentajaksi. Laurin ja Juuson lisäksi Jaakon valmennuksessa on neljä muuta nuorta Ponnistuksen yleisurheilijaa.

Hallikaudella molempien poikien tavoitteena on sekä yksittäisten lajien että moniotteluiden SM-kilpailut. Moniotteluissa kilpaillaan Jyväskylässä, joten kyseessä on lähes "kotikisat". Halli SM-kilpailut käydäänkin sitten hieman kauempana, Rovaniemellä. Juuson lajeista Rovaniemen kisoihin ei ole vielä varmuutta, mutta todennäköisimmät ovat pika-aidat ja pituushyppy, joista Juusolta on jo ulkoradoilta tulosrajat olemassa. Lauri keskittyy todennäköisesti 400 metrin sileälle, tavoitteena rikkoa 50 sekunnin raja nyt hallikisoissakin. SM-kilpailut käydään helmikuun lopulla ja moniotteluiden Suomen mestaruuksista kilpaillaan viikkoa myöhemmin maaliskuun alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti