keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Juuso Suomen mestariksi ennätyspistein!

Viikonloppuna Juuson hallikausi huipentui SM-moniotteluihin Helsingin Liikuntamyllyssä. Viimeistä vuotta 22-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Juuso lähti otteluun ennakkosuosikkina, kovimpana haastajana kisassa oli viime vuonna USA:n Eugenessa nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Suomea edustanut Lappajärven Elmo Savola. Ottelu alkoi Juuson komennossa kun hän 60 metrillä juoksi sadasosalla ennätyksensä 7,06. Myös pituushyppy kulki hyvin, tulokseen 7,12. Juuson tasaisuus pituushypyssä on ollut hallikaudella vakuuttavaa, huonoin kilpailutulos tällä kaudella on 7,05. Myös pituudesta irtosi lajivoitto, Savola hyppäsi toiseksi tuloksella 6,92. Juuson 60 metrin ja pituuden tuloksilla olisi irronnut lajivoitto myös miesten sarjasta.

Juuso venyttää 60 metrin lajivoittoon ennätysajalla 7,06. Kuva: www.trackpic.net / Olavi Kaljunen

Juuso on ollut koko kauden hyvässä pituuskunnossa. Tyylinäyte SM-otteluista, jossa pisin hyppy kantoi 7,12. Kuva: www.trackpic.net / Olavi Kaljunen


Kuulantyönnössä Juuson ensimmäinen työntö oli vaisu alle 13 metrinen. Toinen työntö oli selvästi parempi ja taululle pamahti uudet ennätyslukemat 14,32. Tämä jäi lopulta Juuson parhaaksi. Miesten sarjassa Jyväskylän Sami Itani työnsi parhaiten lukemiin 14,80. Korkeushyppy kulki Juusolta hyvin korkeuteen 1.90 asti, mutta 1.93 oli liikaa. Itani otti miesten sarjassa toisen lajivoittonsa korkeudesta hypäten hyvin 2.02. Juuson ensimmäinen päivä meni kokonaisuudessaan loistavasti, 22-sarjassa joka lajista tuli lajivoitto ja jokainen laji meni paremmin kuin ennätysottelussa.

Toinen päivä alkoi 60 metrin aitajuoksulla. Siinä Juuson juoksu ei ollut yhtä terävää kuin ensimmäisen päivän tekeminen, tulos 8,45 jää Juuson ennätyksestä vajaan kymmenyksen. Savola otti lajivoiton aidoista ennätysajallaan 8,33, miehissä kovinta vauhtia piti puolustava kymmenottelun Suomen mestari Thomas Barrineau kovalla ennätysajalla 8,19. Seiväshyppy on mennyt Juusolla kauden aikana hyvin eteenpäin ja ennätys on jo parantunut talven aikana 22 senttiä lukemiin 4,65. Helsingissäkin seiväs kulki ihan mukavasti tulokseen 4,50, vaikka odotukset olivat vieläkin kovemmassa tuloksessa. Miesten sarjassa ylivoimaisen lajivoiton otti paremmin seiväshyppääjänä tunnettu Eemeli Salomäki 5,30 tuloksella.

Juuson seiväshyppytulos viikonloppuna oli 4,50. Kuva: www.trackpic.net / Olavi Kaljunen


Kilpailun päättävälle 1000 metrille Juuso lähti reilussa pistejohdossa, käytännössä Suomen mestaruuteen riitti maaliin selviäminen ilman haavereita. Juuso lähti kuitenkin rohkeasti juoksua alusta asti vetäneen Laitilan Jyskeen Joonas Mäkisen perään tavoittelemaan ennätysaikaa ja 5600 pisteen rajaa. Juuso pysyi Mäkisen perässä puolimatkaan asti, mutta sen jälkeen joutui hieman taipumaan. Viimeiset kaksi kierrosta oli vaikeaa, mutta Juuso taisteli maaliin kohtuullisessa ajassa 2.53,28. Mäkinen oli viikonlopun nopein 1000 metrin juoksija ajalla 2.47,04. Juuson loppupisteet 5529 on uusi henkilökohtainen ennätys ja Suomen kaikkien aikojen tilaston 18. paras tulos miesten sarjassa. Toiseksi tuli Savola pistein 5039 ja kolmanneksi Janakkalan Janan Ville-Veikko Hanninen 4715. M22 ottelun kaikki kuusi osallistujaa tekivät ennätyksensä. Miesten sarjan voitti Barrineau 8 pistettä paremmin pistein kuin Juuso, 5537. Toinen oli Salomäki 5466 ja kolmas ensimmäisen aikuisten SM-ottelumitalin saavuttanut Esbo IF:n Joli Koivu pistein 5348. Ensimmäisenä päivänä hyvissä asemissa olleet Sami Itani ja Perttu Noponen joutuivat keskeyttämään ottelun aitajuoksuun.

M22 sarjan mitalikolmikko vasemmalta lukien, Elmo Savola (Lappajärven Veikot), Juuso Hassi (Oriveden Ponnistus) ja Ville-Veikko Hanninen (Janakkalan Jana). Kuva: www.trackpic.net / Olavi Kaljunen
 
Juusosta tuli Suomen mestaruuden myötä historian ensimmäinen ottelija, joka on voittanut 3 SM-kultaa hallimoniotteluista 22-vuotiaiden sarjassa. Juuso otti jokaisena mahdollisena vuonna mestaruuden. Hallikilpailukausi päättyi näin positiivisiin tunnelmiin ja kevään harjoituskauteen päästään hyvistä lähtökohdista. Kesän kilpailukaudella Juuson päätavoite on menestyä nuorten EM-kilpailuissa Tallinnassa. Lisäksi Juuso lähtee kesältä tavoittelemaan mestaruutta Kalevan Kisojen ottelusta. Kalevan Kisat järjestetään tulevana kesänä Porissa.

1 kommentti: