maanantai 2. maaliskuuta 2015

Juusolle kolmen mitalin SM-kisat

Nuorten SM-hallimestaruuksista kilpailtiin viikonloppuna Turussa. Juuso oli ilmoittautunut 60 metrin aitajuoksuun, pituus- ja seiväshyppyyn sekä kuulantyöntöön. Lauantaina ensimmäisenä vuorossa olivat pituushyppy ja kuulantyöntö.


M22 Pituushyppy

Juuso avasi kilpailun heti kovalla tuloksella 7,16, joka jäi vain kaksi senttiä ennätyksestä. Kilpailun ennakkosuosikki Kristian Pulli venytti ensimmäisellään jo lupaavasti 7,66 ja meni kilpailun johtoon. Myös Lappeenrannan Simo Lipsanen ja Karhulan Jasu Salonen pääsivät ensimmäisillään yli 7 metrin rajan tuloksin 7,01 ja 7,07. Juuso oli siis avauskierroksen jälkeen kilpailussa toisena.

Toisella kierroksella Juuso pääsi taas lähelle ennätystään lukemiin 7,13. Salonen tuli toisellaan jo lähemmäksi lukemin 7,11. Kolmannella kierroksella Juuso venytti jälleen yli seitsemän metrin tulokseen 7,07. Lipsanen siirtyi kilpailun kolmannelle sijalle tuloksella 7,14, hypyllä joka oli reilusti lankun takaa. Neljännellä kierroksella Juuso jäi niukasti alle seitsemän metrin 6,98 tuloksella, mutta hyvä, tasainen sarja sai jatkoa.

Viidennellä kierroksella alkoi tapahtua kun ensin Salonen hyppäsi Juuson kanssa tasoihin 7,16 tuloksella. Juuson toiseksi paras hyppy oli kuitenkin pidempi ja näin hän pysyi edelleen hopeamitalissa kiinni. Salosen jälkeen Lipsanen sai askelmerkin kohdilleen ja pamautti Juuson edelle 7,28 tuloksella. Seuraavana hyppyvuorossa ollut Juuso ei tästä lamaantunut vaan hyppäsi saman tien uusiin ennätyslukemiin tasatulokseen Lipsasen kanssa 7,28! Juuson toiseksi parhaan hypyn ollessa pidempi kuin Lipsasen, hän siirtyi takaisin kakkostilalle.

Viimeisellä hyppykierroksella Salonen venyi toistamiseen ennätykseensä lukemin 7,18, mutta se ei riittänyt kuin neljänteen sijaan. Tämän jälkeen Lipsanen hyppäsi viimeisellään jälleen pitkän siivun tulokseen 7,25. Tulos ei parantunut, mutta se riitti nostamaan Lipsasen ohi Juuson toiselle sijalle, koska hänen toiseksi paras tuloksensa oli nyt parempi kuin Juusolla. Viimeiseen hyppyynsä Juuso latasi kanssa hyvän hypyn. Tulosta jännitettiin pitkään ja lopulta taululle tulivat numerot 7,23. Näin ollen Juuson toiseksi paras hyppy jäi 2 senttiä Lipsasen toiseksi parhaasta ja hopea matkasi Lappeenrantaan. Juuso otti erittäin jännittävässä ja hyvätasoisessa pituuskilpailussa SM-pronssia. Sarja oli kova ja tasainen, mikä tietää hyvää ensi viikonlopun SM-otteluihin. Pulli vei voiton ensimmäisen kierroksen hypyllään 7,66, Prahan EM-hallien tulosraja jäi 19 sentin päähän. Pullin sarja oli myös tasainen, kaikki mitatut hypyt kantoivat vähintään 7,57.

Juuson 7,28 kantanut hyppy: https://www.youtube.com/watch?v=V5jLOAMmn_0&feature=youtu.be


M22 Kuulantyöntö

Seuraavana vuorossa ollut kuulantyöntö ei tarjonnut samanlaista draamaa kuin pituushyppy. Erot olivat selviä mitalistien välillä. EM-halleihin valmistautuva Arttu Kangas oli omilla metriluvuillaan tuloksella 19,57. Hän mittautti kolme yli 19 metrin työntöä kisassa. Yhtä selvänä kakkosena tuli Laihian Lujan Timo Kööpikkä tuloksella 17,67 ja pronssille Loimaan Voiman Nico Oksanen 15,00. Espoon Ville Tourunen oli kisan neljäs tuloksella 14,01 ja viiden sentin päässä Juuso kilpailun viidentenä 13,96. Tulos on Juuson toiseksi paras Tallinnan ottelussa työnnetyn ennätyksen jälkeen.


M22 60m aidat ae.

Sunnuntaiaamuna vuorossa olivat 60 metrin aitojen alkuerät. Kun osallistujia oli kuusi ja ratoja viisi, vain yksi mies pudotettiin pois finaalista. Juuso juoksi helppoon voittoon ensimmäisessä alkuerässä, aika oli hieman varmistellenkin 8,44. Toisessa erässä kovinta vauhtia 7,96 piti Elmo Lakka, tuore aikuisten Suomen mestari hallista. Muut finaaliin menijät olivat Niko Tahvanainen, Joonas Mäkinen ja Sebastian Aaltonen. Valtteri Toimela putosi finaalista hylkäyksen vuoksi kun hän aitaan kolaroidessa kaatoi seuraavan aidan kädellään.


M22 Seiväshyppy

Aitojen alkuerän ja finaalin välissä oli palautumisaikaa reilusti viiden tunnin verran. Juuso ehti näin hyvin hyppäämään seiväskilpailun juoksujen välissä. Juuso aloitti korkeudesta 4,11 joka meni kevyesti yli, samoin seuraava korkeus 4,26. Myös 4,41 ja 4,56 menivät ensimmäisillä yrityksillä yli ja tämä varmisti jo sen, että Juuso otti jo kisojen toisen SM-mitalin. Mitalin väri oli kuitenkin vielä epäselvä kun kilpailussa mukana Juuson lisäksi olivat Noormarkun Nopsan Einari ja Artturi Välimäki. Juuso vaihtoi uuden isomman seipään käyttöön korkeuteen 4,64. Ensimmäinen hyppy tällä seipäälle oli varovainen, mutta toisella yrityksellä nähtiin komea ylitys. Myös Artturi Välimäki ylitti korkeuden toisellaan, Einari jätti 4,64 kokonaan väliin ja jatkoi kilpailua vasta korkeudesta 4,72.

Juuson kaksi ensimmäistä yritystä korkeudesta 4,72 olivat vaisuja. Viimeiseen hän sai tehtyä hyvän hypyn, mutta rima tuli kuitenkin alas. Einari Välimäki ylitti tämän korkeuden toisellaan ja varmisti näin Suomen mestaruuden. Artturi Välimäki pudotti kolme kertaa ja näin hän jakoi Juuson kanssa SM-hopean, koska molemmat ylittivät 4,64 toisellaan, eikä kummallakaan ollut pudotuksia alemmista korkeuksista. Einari Välimäki nosti riman ennätyskorkeuteensa 5,01, jonka hän ylitti hienosti toisella yrityksellään. Välimäki yritti jopa korkeudesta 5,20, mutta tämä oli vielä liikaa.

Juuson 4,64 ylitys: https://www.youtube.com/watch?v=IT3t2P2Q4ng&feature=youtu.be


M22 60m aidat finaali

Seipään jälkeen viikonlopun viimeisessä lajissaan aitafinaalissa Juuso sai loistavan lähdön ja johti kisaa kun tultiin ensimmäiselle aidalle. Tämän jälkeen Lakka kuitenkin karkasi ja tuli loppumatkan muilta karussa. Pyhäselän Urheilijoiden Niko Tahvanainen juoksi kauden parhaansa ja venytti lopulta hopealle ajalla 8,33 ennen Juusoa 8,43. Juuson hyvää starttia alleviivaa hänen lähdön reaktioaikansa 0,111 sekuntia, joka ylittää varaslähdön rajan vain 11 tuhannesosasekunnilla. SM-pronssi oli Juusolle jo viikonlopun kolmas mitali. Ensi viikonloppuna hallikausi huipentuu Juuson osalta SM-moniotteluihin Helsingin Liikuntamyllyssä.

M22 60m aidat finaali: https://www.youtube.com/watch?v=NN3j_bvuYn4&feature=youtu.be


SM-hopeaa seipäästä, pronssia 60 metrin aidoista ja pituushypystä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti