sunnuntai 28. helmikuuta 2016

SM-kisaraporttia, OrPon miehiltä loistava viesti!

SM-hallien kaksipäiväinen urakka alkoi poikien osalta lauantaina 400 metrin juoksuilla. Juuso oli laitettu rankingin mukaan vasta C-erään, josta hän aloitti räväkästi ulkoradalta ja otti juoksun hallintaansa. Juusolle tyypillisesti koko kierros tuli vahvasti loppuun asti ja erävoitto irtosi kauden parhaalla ajalla 49,75. Lauri aloitti myös B-erästä vahvasti, mutta viime viikon flunssa oli vienyt parhaan terän suorituskyvystä ja seinä tuli vastaan 100 metriä ennen maalia. Loppuajaksi tuli 51,67. Juuso nousi lopulta kokonaistuloksissa kahdeksanneksi. Kisan voiton vei Oskari Mörö hyvällä ajalla 47,84, toiseksi tuli Jani Koskela ja kolmanneksi Markus Teijula.

Video Juuson erävoitosta: https://youtu.be/NBu6ZYtmWIY

Toisena kilpailupäivänä Lauri starttasi 300 metrin aitoihin. Laurilla ei tilastoaikaa ollut tältä hallikaudelta, joten kisaan piti lähteä ensimmäisestä erästä. Lauri juoksi alun hyvin aina 250 metriin asti, mutta viimeiselle aidalle askelrytmit eivät sopineet parhaalla mahdollisella tavalla. Tästä huolimatta Lauri juoksi erävoittoon ajalla 39,66, jolla hän pysyi kokonaiskisan kärjessä aina A-erään asti. A-erässä kovinta vauhtia piti Joni Vainio-Kaila kellottaen 37,36, toiseksi tuli Tuomas Lehtonen ja kolmanneksi Valtteri Toimela. Lauri nousi lopulta kokonaiskisan kuudenneksi.

Video Laurin aidoista: https://youtu.be/VehEGGNcCVs

Juusolla toisen päivän ohjelmassa oli 60 metrin aidat. Alkuerässään Juuso sai heikon lähdön, mutta paransi loppua kohden aitomistaan. Aika 8,59 jää 23 sadasosaa ennätyksestä, finaaliin olisi tarvittu 8,44. Aitafinaalin vei nimiinsä odotetusti Elmo Lakka, tuloksella 7,86, toinen oli Ville Rajala ja kolmas moniottelija Elmo Savola.

Video Juuson alkuerästä: https://youtu.be/ZtPb9rJolpQ

Kisaviikonlopun päätti mielenkiintoinen miesten 4x300 metrin viesti. OrPon joukkue aloitti A-erässä sisäradalta, avaajana Lauri. Ensimmäisen osuuden nopein oli Tampereen Pyrinnön Markus Koivula, Lauri nousi vahvasti lopussa ja vaihtoon tultiin yhtenä rintamana yhdessä HIFK:n, JKU:n ja Esbo IF:n joukkueiden kanssa. Toisella osuudella OrPon viestiä vei Markus Jokinen, joka pysyi hyvin vaihtoon asti kärkijoukkueiden kannoilla. Kolmannella osuudella Janne Hautala joutui päästämään HIFK:n Gustav Kligstedtin ohi alkumatkasta, mutta nousi hyvin lopussa aivan HIFK:n tuntumaan. Ankkuriosuudelle lähti Juuso viidentenä kovassa seurassa, edellä Pyrinnön Koskela, Esbo IF:n Oskari Mörö, JKU:n Juho Kaihlajärvi, HIFK:n Erik Back ja takaa-ajajana Kuopion Juho Pirskanen. 100 metriä ennen maalia Backin jalka kramppasi ja hän joutui jättämään viestin kesken, Juuso toi OrPon maaliin seuran parhaaseen sijoitukseen viikonloppuna neljänneksi! Viestin voitti Tampereen Pyrintö, toinen oli Esbo IF ja kolmas Jyväskylän Kenttäurheilijat. OrPon miesten ajaksi tuli 2.24,58, mitalisija jäi kolmen sekunnin päähän.

Video miesten viestistä: https://www.youtube.com/watch?v=st8-kUW94pc

OrPon miesten viestijoukkue juoksujärjestyksessä vasemmalta: Lauri Hassi, Markus Jokinen, Janne Hautala ja Juuso Hassi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti